lauantai 21. kesäkuuta 2014

Asiaa musiikista

"Kun ne kelaa läpi levytykset uudet, ne löytää sieltä kaikki keskinkertaisuudet, liika annos Eaglesia, Eloa ja Abbaa, tällaisen raavaan miehenkin jo tappaa." Älkää nyt tarttuko edellä mainittuihin nimiin mutta jep, näin on. Itse kuuntelen sitä ns. paskaa musiikkia, ainakin minun sukupolveni silmissä. Luultavasti he ovet oikeassa ja kallossani on joku valmistusvika mikä sekoittaa aistini kuin sorsan lennon. (Koska ootteko oikeesti joskus nähny sorsan lentävän? Ei tiiä ittekkään onks se menossa vai tulossa). Vaikka uskonkin taiteellissten mieltymysten juontavan juurensa genitaaleista, periaatteisiini kuuluu kuitenkin että mielipiteet on aina oltava perusteltavissa.
   Okei Abba ja Eagles on vanhoja nimiä mutta päivitellääs vähän. Petri Nygård luettelee erillaisia alkoholijuomia ja heittää väliin pari synonyymiä naisen sukupuolielimelle. Tuo kummasti intoa ottaa keittoo mutta se olikin sitten siinä. Cheek ja Spekti menee samaan kategoriaan, pakko myöntää että komppi ja melodia puhuttelee, mutta ihminen kestää vain tietyn määrän omakehumusiikkia päivässä ennenkuin kusi löytää tiensä siihen omaankin päähän. Anna Abreu, nainen jolla on vahva ja kaunis ääni, julkaisee laulun jossa puolet on ratatatattata ja loput puolet lantion keikuttamista. Voi Anna, Anna, pystyisit niin paljon parempaan! Robin, Isac Elliot, Justin Bieber, One Direction ynnä muut vastaavat. Myönnettäköön että itsekkin vähän aikaa kuuntelin One Directionia, kunnes ymmärsin homman jujun ja koko musiikki genrestä meni vähän niinku maku. Ootteks huomannu et joka ikisessä laulussa lauletaan tytöistä. Milloin tämä kuvitteellinen mieshenkilö on bongannut nätin tytön ja aikoo lähestyä häntä, milloin hänet on kylmäverisesti jätetty, ja kaikkein paras, silloin kun hän on vaan niin saatanan rakastunut! Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, pidän kyllä rakkauslauluista, silloin kun niissä on jotain sisältöä! Nämä kolmen sanan laulut on tehty sinisilmäisiä teinityttöjä varten jotka eivät omaa minkäänlaista kriittistä ajattelua! Luulevatko he tosissaan että laulaja on täydellinen, kiltti ja herkkä. Mulla on teille uutisia, ihan samanlaisia sikoja kun kaikki muutkin, he vaan (tai heidän sanottajansa) tietävät mitä te haluatte kuulla ja te pieninä ja viattomina nielette sen kuin mummon pullan. Sen voin teille vielä antaa anteeksi, mutta sitä en, että vaikka Justin Bieber sylkii faniensa päälle te vain suljette silmänne ja selittelette jotakin parista sairaalakeikasta. Ei riitä selitykseksi.
   Itse suosin musiikkia joka on rytmillisesti miellyttävää mutta siinä on myös jotain sisältöä! Nyt en siis puhu mistään vitun "sanomasta", ei sellaista olekkaan, tai jos on, niin sitä on syytä vältellä! "Nuoret osapäiväduuniin, ja vanhukset keskelle formalehydin. Lyödä käteen luu ja niin, tilasto kauniiks on ongelman ydin. Ei kärsivä ole ihminen vain häviävä prosentti kiusallinen. Ei ole yksilöitä on vain tilastoyksiköitä." Ja tämä teksti on kirjoitettu vuonna 1981 ja on sanomattakin selvä poliittinen kannanotto. Pätee tänäpäivänäkin. Ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa. Koko tämä teksti on lähinnä subjektiivinen provokaatio, mut miettikää asiaa!

//hanna